Täällä valvotaan.. Minut on taas päiväotusten listalta siirretty takaisin yökyöpeleiden listalle..
Tänään tein sitten sen, mitä suunnittelin, eli deletoin lapsuutta koskevat kirjoitukseni. Tuli vain jäytävä ahdistus, ettei minua kukaan tunnistaisi sen vuoksi ainakaan. Vaikkei tosiasioissa mitään hävettävää tietysti olekaan, mutta jokatapauksessa nyt tuntuu helpottuneelta. Siinä on sekin puoli, että olen nyt aktiivisesti käsitellyt ja työstänyt sitä asiaa tässä kirjoittamisen yhteydessä, ja kun pyyhin sen kaiken täältä pois, se ei ole kokoajan muistuttamassa itsestään. Vähän sama juttu, kun kirjoittaa jonkin tuskallisen asian paperille, ja lopulta repii tai polttaa sen paperin. Vapautunut olo! Taas jotenkin helpompi jatkaa eteenpäin.
Huomaan, että kun aloitin blogini, olin aika tunnelmissa. Ajattelin, että mun elämäni on ihan sekaisin. Ja vaikka mikään ei ole tässä ajassa muuttunutkaan, tunnen oloni paljon paremmaksi! Kirjoittaminen on ihmeellinen työkalu!! Tuntuu ihan tosissaan, että olen saanut asioita taas paremmin haltuuni, ja että alan taas löytää enemmän toivoa joka asiasta. Teen listoja, joissa suunnittelen elämääni, opiskeluasioita jne. Alan taas saada uskoa siihen, että minä pystyn tästä kaaoksestani nousemaan ja saamaan sen mitä elämältä haluan!
Uusi nainen
16 vuotta sitten
Tekstit
6 kommenttia:
Kirjoittaminen on tosiaan terapiaa! Ja ehkä on ihan viisastakin välillä deletoida tiettyjä juttuja pois. Tosiaan jo pelkästään se että sen ahdistuksen on kerran rykäissyt sanoina ulos, auttaa pääsemään eteenpäin. Ja ennen kaikkeahan näitä kirjoitetaan kuitenkin itselle helpotukseksi.
Erittäin kiinnostavia juttuja sulla on, tunnistan melkeinpä jokaisesta tekstistäsi itseäni.
Ittelle minäkin kirjoitan, enkä vanhoja postauksiani enää sen jälkeen lue. Ja periaatteessa vanhimmat jutut voisi jo poistaakin. Mua ei juurikaan enää haittaa vaikka joku mut tunnistaisikin, mua on oikeestaan alkanut ärsyttämään että pitää aina olla niin hemmetin täydellinen. Täydelliset vanhemmat, täydellinen avioliitto, täydellinen perhe. Koskaan ei voi mennä huonosti. Koskaan ei voi olla heikko ja pyytää apua. Silloinkaan kun sitä eniten tarvitsisi.
Kiitos kommenteista.
Itseä vartenhan näitä tosiaan tulee kirjoiteltua ja pääasia on, että siitä kaikesta saa itselleen jonkun hyödyn.
Tuota olen myös Make miettinyt, että miksi pitäisi olla aina niin täydellinen. Kaikki joutuvat kohtaamaan vastoinkäymisiä elämässään enemmin tai myöhemmin, ja kaikki joutuvat ehkä pyytämään apua joskus, ja tukeutumaan toisiin.
Jos joku täällä tunnistaa, niin ei se maailman loppu ole, mäkin olen alkanut miettiä sitä, että entä sitten.. ei mulla oo mitään hävittävää, vaikka kirjoitankin avoimesti.
Samaa mieltä sinänsä, paitsi että olen itse joutunut kipeimmän kautta kokemaan sen miten tietyt kirjoittamani sanat voidaan repiä irti asiayhteyksistään ja heittää ne päin naamaani ja niitä on myös käytetty julmasti minua itseäni vastaan. Ja tarkoitan nyt nimenomaan sitä että aiemman blogini on löytänyt sellainen ihminen/sellaiset ihmiset jonka tunnen oikeasti.
Siinä mielessä kannattaa olla kyllä ehdottomasti varovainen!
Sellaistakin varmaan harrastetaan, valitettavasti. Ja varovainen kannattaa erityisesti olla silloin kun puhuu toisesta ihmisestä.
Valitettavaa, että sellaistakin tapahtuu.
Alun alkaen lähdin kirjoittamaan sillä periaatteella, ettei minua kukaan pystyisi täältä tunnistamaan, ja siksi deletoinkin ne tietyt kirjoitukset, enkä myöskään käytä oikeita nimiä ihmisistä, joista kirjoitan.
Lähetä kommentti