Aloin tuossa aamulla miettiä sitä, että olen teksteissäni varmaan antanut itsestäni todella onnettoman ja masentuneen kuvan. Olen saanut kyhätyksi tänne oikein varsinaisen paskanvuodatusblogin. Ikäänkuin kaikki elämässäni olisi vain ja ainoastaan huonosti, ja että kaikki johtuisi lapsuudesta.. (siihen on jotenkin niin helppo aina vedota.) Taidan (ehkä) jokupäivä poistaa lapsuusosiot blogistani, mutta olkoot vielä toistaiseksi; olihan se terapiaa mulle, että kirjoitin, mutta ehkä ei niin hauskaa luettavaa niille, ketkä täällä sattuu pyörähtämään.
...Jokatapauksessa, lapsuus on vain yksi osa niistä kaikista nykyhetkeen vaikuttavista palapelin palasista; vain yksi palanen. Ihminen on niin monen tekijän summa, että siinä ei edes pysy perässä, kun alkaa miettiä, mikä kaikki vaikuttaa siihen, että minä olen minä. Pitää myös muistaa se, että ne eväät mitä meille on elämään annettu, kannattaa käyttää hyväkseen parhainpäin. Sanontakin kuuluu: Tee hyvää siitä, mitä sinulla on!
Olen tyytyväinen kaikesta siitä, mitä kokemukseni ovat minulle opettaneet. Olen kypsynyt ja kasvanut paljon, huomannut, että kaikesta ja kaikilta voi oppia jotain. Ja kaikki se auttaa rakentamaan omasta elämästä laadukkaampaa ja vahvempaa. Ilman kokemuksiani olisin joku toinen.
Eikä se, että olen ollut masentunut ja ajoittain onneton, ole koko totuus minusta, ei kenestäkään. Ihminen ei ole yhtä kuin masennuksensa, menneisyytensä tai surunsa. Ihminen on paljon muutakin. Minäkin olen paljon muuta: olen todella onnellinen, nauravainen ja vitsikäs. Olen lapsenmielinen, utelias ja innostun helposti asioista, saan onnea pienistä jutuista, jokapäivä.
...Olen myös kokenut paljon hyvää; olen matkustellut paljon, olen asunut ulkomailla, olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja oppinut heiltä paljon, olen oppinut ilmaisemaan itseäni taiteen keinoin, ja löytänyt itsestäni paljon hyvää ja kaunista.
Tiedän kyllä, mitä se on ja voi olla, kun on masentunut ja ajoittain onneton. Tunnen masentuneita ihmisiä, olen hoitanut heitä työkseni, ja olenhan itsekin ollut masentunut. Masennuin silloin murrosiässä eikä varsinaista loppua ole näkynyt vieläkään. Mutta masennus ei koskaan mennyt siihen pisteeseen, etten olisi enää jaksanut elää. Oltuani masentunut ja kituutettuani lähes kuusi vuotta, sain haettua apua. (Ennen sitä äitini valoi minuun sen uskon, että on häpeä hakea apua masennukseen, joten kärsin mieluummin.) Sain lääkityksen (jonkin muunkin vaihteeksi kuin alkoholin) ja oloni parani.
...Sitten aina jos en jaksanut syödä lääkkeitä tai unohtelin, masennus alkoi pahentua ja sen vuoksi olen kaksi kertaa elämässäni ajautunut jonkinlaiseen rotkonpohjaan, joutunut jäämään sairaslomalle masennuksen takia. En vaan päässyt enää sängystä ylös. Enkä edes halunnut päästä. Sen jälkeen tajusin, että lääkkeitä olisi syötävä. Joskus lipsuin siitä, mutta aloin tunnistaa myrskynmerkit ajoissa, kun ne alkoivat taas lähestyä; myrskynmerkit jotka tulisivat riuhtaisemaan minut takaisin sinne rotkonpohjalle, ellen äkkiä jatkaisi lääkkeiden syömistä.
Jossain vaiheessa taas unohdin lääkkeet ja samassa yhteydessä päätin, että kokeilen olla ilman ja aloitan heti, jos siltä tuntuu. Nyt olen ollut yli vuoden ilman lääkkeitä (ennätys: alanko parantua..?) ja oloni on edelleen ihan hyvä tästä huolimatta. Tämä hyvä tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että jaksan hoitaa velvollisuuteni ahdistumatta, jaksan käydä töissä ja saan tyydytystä siitä mitä teen, jaksan välittää toisista ja auttaa heitä, pääsen ylös sängystä ilman henkisiä tuskantunteita enkä märehdi kokoajan jotain itseeni liittyvää, tai pura kokoajan pahaaoloa mun mieheen.
Onnellisuutta on oivaltaa kaikki tämä, ja olla nyt juuri tässä. Olla hetken tähän kaikkeen tyytyväisenä.
Olen onnellinen!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti